Dalitien solidaarisuusverkoston tukiyhdistys

Ensi tiistaina 31.8.2010 klo 16 kokoontuu Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan tiedekuntasaliin joukko ihmisiä perustamaan Dalitien solidaarisuusverkoston tukiyhdistystä. Vihdoin Suomeen saadaan aikaan organisoitunutta toimintaa dalitien hyväksi!

Pikku hiljaa on alkanut tippua tietoja tulijoista, vaikka olenkin edelleen epävarma, kenet kutsu on saavuttanut ja keitä koskettanut. Jotkut ovat voineet vältellä kutsua, jos vaikka pelkäävät, että läsnäolo voisi tuottaa rasittavan hallitustehtävän.

Pienihän ryhmämme on ollut. Se sai alkunsa Bangkokissa maaliskuussa 2009 pidetyn, Kirkkojen maailmanneuvoston ja Luterilaisen maailmanneuvoston koolle kutsuman suuren dalit-konferenssin jälkeen. Silloin ekumeenisten järjestöjen tavoitteena oli antaa Intian kirkoille mahdollisimman vahva solidaarisuuden osoitus sekä viestiä mahdollisimman selkeästi Genevessä kokoontuneelle YK:n rasisminvastaisen maailmankonferenssin seurantakokoukselle, että kirkot haluavat kokoukselta vahvan julkilausuman dalitien syrjinnästä. Tämä Durban kakkoseksi nimetty kokous oli lopulta monessa mielessä pannukakku, mutta eipä sieltä herunut mitään daliteillekaan.

Bangkokin konferenssi antoi merkittävän julkilausuman (Bangkok Declaration and Call), jonka perustekstin kuusihenkiseen kirjoittajaporukkaan kuuluin. Kirkoille ja hallituksille osoitetun vetoomuksen jälkeen useat ekumeeniset kokoukset, viimeksi LML:n yleiskokous heinäkuussa 2010 Stuttgartissa, ovat liittyneet sen ajatuksiin. Isoista kirkoista tietojeni mukaan vain Norjan luterilainen kirkko on antanut julkilausuman solidaarisuudesta daliteille. Norjan lausunnon ajoi läpi Bangkokin kokoukseen osallistunut kirkon kansainvälisten suhteiden entinen johtaja Olav Tveit, nykyinen KMN:n pääsihteeri.

Kirkollinen oli myös suomalaisen dalitsolidaarisuustoiminnan alku. Bangkokin kokouksesta kirjoittamani laaja muistio sai osakseen kohtalaisen kiinnostuksen. Minä haaveilin siitä, että Kirkon Ulkomaanapu ottaisi työn dalitien hyväksi siipiensä suojaan, jopa siinä määrin, että sen sisälle voitaisiin perustaa pysyvä dalitien asian hyväksi työskentelevä yksikkö. Se oli varmaan liikaa ajateltu ja pyydetty.

Me Bangkokin-kävijät, Kaisa ja minä sekä Suomen ekumeenisen neuvoston Heikki Huttunen ja Tiina-Mari Mällinen, ryhdyimme kokoamaan suomalaista toimintaryhmää. Kokoontumispaikaksi muotoutui Katajanokan Grecia-ravintola ja tapaamismuodoksi lounaskokoukset. Tapaamisia on ollut viisi tai kuusi, postituslistalle kertyi kolmisenkymmentä nimeä ja osoitetta. Toimintatavaksi sovimme verkostomaisuuden; toimintaryhmä ei ryhtynyt itse toteuttamaan tilaisuuksia eikä muita aktiviteetteja, vaan pyrki tukemaan jäsentensä taustayhteisöjen dalitsolidaarisuustyötä.

Monet verkostossa tähän asti toimineista ovat tunteneet tulevansa verkoston palavereihin nimenomaan työnantajansa lähettäminä. Mukana ovat olleet näkyvimmin Suomen ekumeeninen neuvosto, Kirkon Ulkomaanapu, kirkon lähetystyön keskus, Sanansaattajat, Helsingin seurakuntayhtymän yhteiskunnallinen työ, minun persoonassani Diakonia-ammattikorkeakoulu. Monille verkosto olisi riittänyt hyvin, olisi kuulosteltu signaalit maailmalta, sovittu Suomessa mahdollisesti yhteisvoimin toteutettavista tapahtumista ja toimittu muuten omien organisaatioiden kautta.

Organisaatiomuodosta keskusteleminen alkoi jo ensimmäisissä tapaamisissa. Vaikka oman yhdistyksen perustaminen ymmärrettiin raskaaksi ja vaativaksi, sellaisen aikaansaamisen nähtiin pikku hiljaa välttämättömäksi. Se merkitsisi dalitkysymyksen etabloitumista ja tulemista näkyväksi. Vähitellen alettiin nimittäin oivaltaa, että Kansainvälisen dalitien solidaarisuusverkoston (International Dalit Solidarity Network, IDSN) pääintressi ei ole sittenkään tiedotus ja suuren yleisön tiedon tason nostaminen, vaan lobbaus, suora poliittinen ja diplomaattinen vaikuttaminen hallituksiin, kansainvälisiin järjestöihin ja yrityksiin. Sellaisessa toiminnassa itsenäinen rekisteröity yhdistys on mielekkäin, koska se vastaa riippumattomana itse itsestään. Yhteydenpito kansainväliseen verkostoon on myös selkeintä oman yhdistyksen kautta. Yhdistys voi myös tavoitella avustusvaroja, vaikka juuri siitä on varoiteltu vanhojen järjestöjen taholta. Kilpailu on kovaa.

Näistä syistä päädyttiin perustamaan kokonaan uutta yhdistystä. Verkostoryhmämme oli jo aikaisemmin nimennyt itsensä Dalitien solidaarisuusverkostoksi. IDSN:n eri maissa toimivat jäsenjärjestöt ovat yleensä nimenneet itsensä samoin, joten englanniksi olemme ehdottomasti Dalit Solidarity Network in Finland. Ajatus on kuitenkin ollut, että itse verkosto voisi olla yhdistystä isompi asia, koska kaikki eivät välttämättä halua kuulua yhdistykseen ja suostua yhdistyslain kiemuroiden toteuttamiseen. Siksi voi olla verkosto, mutta sen aktiviteetteja tukee ja päätökset tekee Dalitien solidaarisuusverkoston tukiyhdistys.

Uudella yhdistyksellä on kaavailujen mukaan ainakin viisi tarkoitusta. Se a) nostaa suomalaisten tiedon tasoa ja ymmärrystä dalitiudesta, dalitien asemasta ja kastilaitoksesta, b) pyrkii saamaan mahdollisimman monet toimimaan dalitien ihmisoikeusliikkeen hyväksi ja sympatiseeraamaan sitä, c) toimii dalitkysymyksen suomalaisena asiantuntijatahona, pyrkii vaikuttamaan Suomen hallituksen ja suomalaisten vaikuttajien toimintaan dalitien hyväksi kansainvälisissä järjestöissä ja muissa yhteyksissä sekä tukemaan suomalaisia yrityksiä ja muita organisaatioita toimimaan vastuullisesti daliteja syrjimättömällä tavalla, d) edustaa Suomessa Kansainvälistä dalitien solidaarisuusverkostoa ja pitää siihen kiinteitä yhteyksiä ja e) hankkii varoja toimintansa toteutumiseksi.

Toimintansa vakiinnuttamiseksi uuden yhdistyksen on ensimmäiseksi luotava omat verkkosivut ja muut tiedotuskäytännöt, synnytettävä vuoden päätapahtumat ja laajennettava jäsenpohjaa. Kaikki kiinnostuneet halutaan mukaan, ja aivan erityisen innostuneita ollaan, kun nuoret havahtuvat tukemaan dalitien kamppailua.