Hyvät munkit

Tapanilan Elävässä adventtikalenterissa on jäljellä ihan yhtä vähän luukkuja kuin kaikissa muissakin adventtikalentereissa. Me emme ole ehtineet mukaan ihan niin usein kuin edellisinä vuosina tai niin paljon kuin olisimme tahtoneet. Sen verran olemme kuitenkin käyneet ja lisäksi kylän tiedotteita lukeneet, että tiedämme osallistujamäärän pyörineen illasta toiseen sadan huitteilla.

Oma pihamme on luukkuna Tuomaanpäivänä 21.12., mutta siitä kerrotaan vasta, kun kokemus on takanapäin. Viime perjantaina olimme kuitenkin mukana luukkua rakentamassa.

Tonttimme kulmalta aukeaa pieni puistikko tai metsikkö, noin neliön muotoinen, sivut tuskin paljon yli viittäkymmentä metriä. En ole tarkistanut, kenelle maapohja kuuluu, mutta sillä ei taida olla kaupungin puistoalueen asemaa. Puistonpläntti lienee Tapanilan puistoista ainoa, jolla ei ole nimeä. Monta polkua sen läpi kuitenkin kulkee, koska se on monille läpikulkureitti Tapanilan Erän suuntaan, kouluille tai taloamme vastapäiseen päiväkotiin.

Kaisa sen taas keksi. Hän tuli tokaisseeksi, että valaisematon metsä olisi oiva tapahtumapaikka kalenteriluukulle, jossa munkkikuoro laulaisi gregoriaanista musiikkia.

Olli koppasi ideasta kiinni. Hänellä oli heti mielessään laulu, joka sopisi ajatukseen kuin nenä päähän. Se oli Deus creator omnium, Milanon piispan Aurelius Ambrosiuksen 300-luvun lopulla kirjoittama virsi, jolla on virsikirjassamme numero 549 ja alkaa sanoilla: Isämme, kiitos päivästä, kun varjo illan leviää. Latinankielisessä versiossa, jonka otimme käsittelyymme, säkeistöjä on kahdeksan.

Olli kokosi myös porukan, Tapanilan miehiä kaikki. Mukaan tulivat Tapsa, Rauli, Jaakko, Olli ja minä. Yksi kerta harjoiteltiin yhdessä etukäteen. Rauli äänitti harjoituksiamme ja pystyimme sen perusteella uskaltautumaan vakavaan tehtävään.

Munkkiniemen Yhteiskoulun abiperinteisiin on kuulunut iät ja ajat esiintyminen munkinkaavuissa penkinpainajaispäivänä. Rauli oli itse huhtonut kaavussa kuorma-auton lavalla helmikuussa 1974, joten hän tunsi vaatteen. Emme pystyneet oppimaan munkkilatinaamme ulkoa, joten Tapsa hommasi meille pienet led-lamput, jotka olivat kiinni kansioissamme ja valaisivat tekstiä juuri sen verran kuin tarvitsimme pimeässä. Mikään ihme ei ollut, että Jaakko antoi yhtyeellemme nimeksi Hyvät munkit.

Rouvat kävivät virittelemässä metsikön poluille soihtuja ja muita tulia merkiksi, että kohta tapahtuu. Elävän adventtikalenterin sivuille (http://www.tapanila.fi/) oli paikaksi merkitty Puisto, Veljestenpiha 6, joka oli sekä epävirallinen että likiarvoinen. Kahdeksisenkymmentä ihmistä löysi paikan.

Munkkikööri oli sopivan hermostunut ennen esitystä. Kokoontumisharjoitus ja rooliasuun pukeutuminen tapahtui meillä, kun asumme kerran kulmalla. Sovimme, että ilmestymme paikalle tiiviinä ryhmänä hyräillen virren melodiaa. Se osoittautui aika vaikeaksi. Me kulkijat emme kuulleet edestämme mitään ja takaakin vain jotain epämääräistä. Haparoivuus loi siis oikeasti aran vaikutelman. Säkeistöt sujuivat sen sijaan hienosti, ja virren veisattuamme poistuimme taas melodiaa hyristen pimeälle polulle.

Viisi minuuttia kestäneessä karonkassa tarjottiin lasillinen olutta mieheen. Paikalle osuneelta yleisöltä on saatu paljon palautetta ihmeellisen tunnelman loihtimisesta.

Sellaiset olivat Hyvät munkit.