Pääasiassa olen palellut

Huomenna saan uuden hormonikapselin. Huomenna mitataan taas PSA. Huomenna pääsen kertomaan Joensuulle oireistani. Huomenna saan ehkä lopettaa Casodex-hoidon.

Kolme kuukautta kastraatiohoitoa on takana ja kestettynä. Pääasiassa olen palellut. Nytkin palelen, vaikka olen normaalissa huoneenlämmössä ja päälläni on t-paita, villapaita ja fleece-takki, jalassa pitkät alushousut, kunnon päällyshousut ja lämpimät villasukat.

Palelu on luonteeltaan kuumehorkan tyyppistä. Varsinkin hoidon alkupuolella tammikuussa, kun en ollut tuntemuksiin yhtään tottunut, olo oli kuin kovan kuumeen noustessa. Palelusta vapautuminenkin vertautuu kuumetautiin, paitsi ettei tarvita pillereitä. Yhtäkkiä ja arvaamatta tulee samanlainen olo kuin kuumelääkkeen jälkeen: lämmin ja hikinen olo kaikkialla, tukka märkänä.

Palelemisen tunne ja masentunut mieli ovat viime viikkoina tavallisemmin olleet kavereita, kuumat aallot taas vapauttavia olon normalisoijia. Välillä on kuitenkin niin, että seitsemäs tai kahdeksas kuuma aalto tunnin sisään alkaa rasittaa niin, että tekee mieli sanoa irti kaikki sopimukset elämän kanssa.

Yöllä kuumat aallot herättivät ja valvottivat siinä määrin, että kuukauden verran olen nukkunut unilääkkeiden avulla. Käy se niinkin. Ehkä tilanne on ihan vähän muutenkin parantunut, kun minun puolellani sängyssä ei ole enää kolmea peittoa, on vain kaksi. Ja kun oikein paleltaa, painaudun Kaisaan kiinni. Yleensä siitä seuraa kuuma aalto, ja molemmat olemme hikisiä.

Olo on siis hyvin vaihteleva. Lauri tässä äskettäin kysyi, kuinka usein tunnen olotilani kutakuinkin normaaliksi. En koskaan, vastasin. Se oli kuitenkin väärä vastaus. Saunan jälkeen on usein hyvä olo pitkän aikaa, jopa tunteja. Ulkoilu on sitä vastoin hankalaa, kun mikään määrä vaatteita ei ole sopiva. Jos ei ole tarpeeksi, palelen kamalasti. Ja kun ylilämpimien vaatekertojen alla tulee sitten kuuma aalto, matkanteko katkeaa huohotukseen ja väsymykseen. Se masentaa, ihan niin kuin sekin, että toiseen kerrokseen nouseminen tuntuu raskaalta ja hengästyttää. Ikinä en ole ollut näin huonossa kunnossa.

Paleluntunteeseen liittyy kummallinen oire sydänalassa. Se on jonkinlaista värinää, aika rasittavaa sellaista. Kroonisen palelun aikana hartiani nousevat ylös, käsivarret puristavat tiiviisti kylkiä lämmön tunteen lisäämiseksi ja tärisen. Hieman hankalaksi tunnen oloni tuolloin esimerkiksi töissä tai muuten ihmisten ilmoilla, vaikka sosiaaliselta kannalta huohottelu ja hikoilu otsa märkänä ei ole hauskaa sekään.

Kaisan mukaan käyn läpi naisen vaihdevuodet tiivistetyssä muodossa. Mielialani vaihtelee normaalista tai jopa pontevan aikaansaavasta lamaantumista lähellä olevaan apeuteen. Turhanaikainen itkeskely ilman kunnollista syytä vasta outoa onkin. Kun on itkupäivä, se ei tahdo muuksi muuttua, vaikka olisi iloakin. Jos seuraavana päivänä on hyvä ja toimelias olo, ihmettelen vain edellisen päivän tuntemuksia ja käyttäytymistäni. On Kaisalla minussa kestämistä.

Hormonit ovat kummallisia. Kun yhtäkkiä ja keinotekoisesti mieshormonin tuotanto ruumiissa lakkautetaan kokonaan, seuraukset ovat tämän kaltaisia, minulla ainakin.

Näiden tuntemusten keskellä olen oikeastaan joka päivä tehnyt työtä, vaikka jaksoon mahtui kahden kuukauden sairauslomakin. Kirkon tutkimuskeskuksen historiaa on kirjoitettuna 170 sivua, ja laitoksen 40-vuotisjuhlien iltajuhlaesityksessä annoin tämän työni tuloksista monia välähdyksiä. Aloitin osuuteni Juha Watt Vainion rallilla Sellaista elämä on. Se on nelikymppisen laulu, mutta oloihin tyytymistä opettelee viisikymppinenkin. Viime lauantaina kävin esitelmöimässä 140 vuotta täyttäneen Lahden diakonialaitoksen seminaarissa. Kirjoittaminen ja puhuminen sujuvat siis vielä.

Huomenna minulta otetaan PSA, pitkästä aikaa. Rehellinen tunne on, että jos lukemat eivät nyt ja näin rankan hoitovaiheen jälkeen ole nollilla, kovin toiveikkaaksi minua ei enää saa. Saan myös uuden pistoksena annettavan hormoniampullin mahaläskeihini, jotka alkavat olla varsin vaikuttavat kooltaan ja näöltään. Turvonnut ja raskas ruumiini ei tunnu oikein omalta.

Kolme kuukautta sitten lääkärini Timo Joensuu määräsi minulle vielä kolmeksi kuukaudeksi Casodexia, mutta piti todennäköisenä, että sen jälkeen pelkkä pistos riittäisi hormonihoidoksi seuraavien kuukausien ajalle. Pieni toivo elää, että termostaattivaivaani tai mielialojen vaihteluihin voisin saada helpottavaa lääkettä, vaikka järki sanoo, että tässä on vain kestettävä.