Junassa

Junaan ostan Suomen Kuvalehden uusimman numeron. Äiti sanoi puhelimessa, että siinä esiintyvän miehen taudinkuvaus muistuttaa paljon minua. Onhan siinä jotakin samaa, ajattelen, mutta nopeasti panen lehden pois enkä halua ajatella lisää, vaan yritän keskittyä tekeillä olevan Tampereen seurakuntien historiateoksen käsikirjoitukseen. Perillä odottaa historiatoimikunta, ja pitäisi olla sille jotain asiantynkää.

Ihan koko aikaa ajatus ei pysy koossa. Jostakin nousee mieleen tämä blogi ja harvoiksi käyneet merkintäni. Pitkään olen ollut sitä mieltä, että yritän rajoittua palstan nimen mukaisiin asioihin. Kirjoitan, jos oireet tai lääkärin sanat antavat aihetta. Muuten menköön elämä merkinnöittä. En ole halunnut olla ihmisten suurennuslasin alla tautisena, vaan toivonut pikemmin, että kuumista aalloistani ja hormonipistosten tuomista kymmenestä lisäkilosta (niiden entisten lisäkilojen päälle) huolimatta saisin kutakuinkin terveen kohtelun.

Jossakin Hämeenlinnan ja Toijalan välillä ryhdyn parannuksentekoon. En jätä palstaani enää kesannolle, vaan ryhdyn aktiiviseksi. Kirjaan jopa joitakin otsikoita, joista voisin jatkossa kirjoittaa. Ne ovat tämän syksyn asioita, ihan arkea vaan, ja ehkä niiden mukaan joskus vielä kirjoitankin. Kun nyt alkuillasta katson aamupäivän kirjauksiani, huomaan niitä yhdistävän seikan: ne ovat elämänuskoisia, positiiviseen tulevaisuuteen viittaavia tekemisiä kaikki tyynni.

Paluumatkalla juttelen Kaisan kanssa puhelimessa. Kerron ostaneeni lehden. - Oliko siinä jotakin uutta, hän kysyy. - Ei oikeastaan, vastaan. Selostan havaintoani, jonka mukaan jutussa oli ärsyttävä lause, jossa sekoitettiin taudin levinneisyys ja luonne. Toimittaja kirjoittaa: "Pekan taudin voitiin määritellä olevan tyyppiä T2 tai T3. T2 on niistä lievempää, T3 äkäisempää sorttia, levinnyt jo eturauhasen niin sanotun kapselin ulkopuolelle."

Oman käsitykseni mukaan T2 ja T3 kertovat vain taudin levinneisyydestä mutta ei mitään sen luonteesta. Jos yhtään olen ymmärtänyt, vähän lievempikin (= Gleasonin asteikon alapään lukemat) syöpä voi levitä myös kapselin ulkopuolelle, jos kehittymisaikaa on. Äkäinen syöpä (Gleason 8-10) taas voi olla kapselin sisälläkin, jos se todetaan riittävän varhain. Äkäisyys tarkoittaa syövän luonnetta ja sen leviämisherkkyyttä, ei levinneisyyden tilannetta. Oli mennyt läpi tekstin taatusti tarkistaneilta asiantuntijoiltakin.

Tämä ei kuitenkaan ollut niin tärkeätä, asiaa omakohtaisesti tuntevan havainto vain. Se ainoa itselle tärkeä kohta jutusta, joka pani laittamaan lehden nopeasti kiinni ja syventymään töihin, oli virke: "Hormonihoidoilla syöpää voidaan pitää hallinnassa puolesta vuodesta jopa kymmeneen vuoteen, joskin siitä saattaa aiheutua sivuvaikutuksia, kuten luiden haurastumista, aineenvaihduntahäiriöitä, kolesterolitason nousua ja jopa infarkti."

Silloin aikanaan summasin Timo Joensuun vastaanotolla hänen pitkän ja huolellisen esityksensä jälkeen, että "jos elän tästä kymmenen vuotta eteenpäin, se on hyvin eletty". Timo myönsi asian olevan juuri niin. Lehtijuttu virkisti muistia tämän ja sen nostattamien tunteiden kohdalta.

Hoitoihin mahdollisesti liittyvät sivuvaikutukset olen kuullut usein. Niitä tulee sitten kun tulee, ajattelen, vaikka haluan niitä yhtä vähän kuin haluan ajatella niitä. Silti konkreettisena ajatuksena mieleen piirtyvät vuodet. Kymmenestäkö kaksi jo takana?

Ymmärrän, ymmärrän. Keskiarvoluvut ovat keskiarvolukuja. Lehtijuttukin sanoo, että "tauti havaitaan yleensä vasta ikämiehillä, keskimäärin noin 70-vuotiailla". Ei minua keskiarvoista löydy, mutta silti tuollaiset kalkyylit kylmäävät.

Parannuksentekoni junan penkillä ei tietoisella tasolla johtunut Suomen Kuvalehden eturauhassyöpäjutusta. En taatusti ajatellut sitä, oman arjen ilmiöitä vain. Ja kuitenkin tuntuu, että pakkohan niillä on olla yhteys. On se alitajunta vekkuli veikko. Ensin silmät lukevat oman elämän kannalta kohtalokkaan näköistä asiatietoa, ja jo kohta mieli kipaisee miettimään kaikkia niitä kivoja harrastuksia, joita tänä syksynä on aloitettu ja joista kenties joskus tähän blogiin sitten kirjoittelen.

Mieli projisoi kaikenlaista, kääntää ylösalaisin, siirtää toiseen ja muuttaa mustan valkoiseksi. Ja vieläpä mistä motiivista milloinkin. Joskus se voi olla kuolemanpelko tai elämänjano.