Tietenkin minua pelottaa, ja näkyy pelottavan Kaisaakin. Pelko kuuluu asioihin, jotka on parempi sanoa ääneen kuin kätkeä sisäänsä. Ilmi tuotuina ikävät asiat, niin kuin pelot vaikkapa, ovat jotenkin paremmin hallittavissa ja katsottavissa.
Oikeastaan voin arvata tosi hyvin huomisen lääkärikäynnin. Puhutaan lääkehoidosta aiheutuneet tuntemukset ja muut oireet, katsotaan veri- ja virtsanäytteistä sekä sydänfilmistä saadut tiedot ja sovitaan toivottavasti mahdollisimman tarkoin sädehoitojaksosta ja sen yksityiskohdista. Ehkä minulle muotoillaan jo henkilökohtainen muottini, johon asetun hoidon alettua kahden kuukauden ajan muutamaksi minuutiksi joka arkipäivä. Todennäköisesti saan kuulla myös päivän, jolloin kultapalaset asetetaan eturauhaseeni.
Pari päivää sitten pysähdyimme Kaisan kanssa miettimään kultapalasten asettamista. Sehän on pieni leikkaus, jonka tarkkaa tekotapaa en tiedä. Ehkä se tapahtuu jotenkin samantapaisesti kuin ohutneulanäytteiden otto. En tiedä myöskään, riittääkö siinä paikallispuudutus niin kuin näytteiden otossa, vai pitääkö toimenpidettä varten nukuttaa. Se jäi meitä askarruttamaan, onko ESBL edelleen aktiivisesti huomioon otettava seikka. Ohutneulanäytteitä varten minua makuutettiin kolme päivää suonensisäistä antibioottihoitoa saavana erityispotilaana sairaalan eristyshuoneessa, kun tavallinen potilas olisi ollut sisällä korkeintaan muutaman tunnin. Korvaleikkaukseni viime toukokuussa ei sen sijaan juuri erityisjärjestelyjä edellyttänyt, mutta ennen tuota toista tuntia kestänyttä nukutusleikkausta korvakäytäväni bakteerikanta toki tutkittiin. Kun ESBL-bakteeria ei löytynyt, sain silloin vain yhden ylimääräisen antibiootin. Huomenna on nämä ESBL-asiatkin muistettava ottaa puheeksi, etteivät systeemit sekoaisi tällaisen mutkan takia.
Oikein hyvin ymmärrän, että mitä todennäköisimmin huomenna ei tapahdu mitään kummaa eikä ilmene mitään erikoista. Hormonilääkkeen odotettu vaikutus on, että PSA on laskenut alas, jopa normaalitasolle. Mitä vähemmän erityistä lääkärillä on kerrottavana, sitä paremmin ovat asiat. Sen verran luulen osaavani uumoilla, että mitä erikoisempia asioita lääkärillä on, sitä huonompaa minulle kuuluu. Se taas ei ole kovin todennäköistä, joten mitään ihmeellistä pelättävää meillä ei pitäisi olla. Silti tunnen ymmärtäväni hyvin niitä syövästä toipuvia, jotka kontrollilääkäriin mennessään tuntevat joka kerran sydänalassaan pelon tunteen: jos se sittenkin on taas siellä.
Lääkkeen sivuvaikutukset kaikkine mahavaivoineen, ihon kuivumisineen, rintojen kasvuineen ja kipuiluineen sekä kuumine aaltoineen ja paleluineen tietenkin luettelen. Ne on kuitenkin kerrottu tarkoin myös lääkepakkauksen selosteessa. Jos jokin on hieman erikoista niin se, että käytännössä kaikki mahdolliset haittavaikutukset ovat kasautuneet minulle. Olen kai sitten niin herkkä. Selkäkipu tai selän tuntemukset tuskin kuitenkaan johtuvat lääkkeestä. Alaselän iskiasvaivaa minulla on ollut nuoresta iästä asti. Viime aikoina olen voimistellut niin laiskasti, ettei sen ilmaantuminen viime viikkoina ole mikään iso yllätys. Yläselän vaivat selkärangan paikkeilla ja oikean lapaluun alla ovat kummempia. Kun polvilääkärini selän tutki ja kuvasi, siitä ei löytynyt mitään. Selitykseksi haettiin polvikivun aiheuttamia muutoksia kävelyssä. Nyt kävelen kai aika normaalissa asennossa, mutta selkätuntemus on osapuilleen samanlainen kuin se on ollut jo yli kolme kuukautta. Huomiselta lääkäriltä odotan ainakin sitä, että hän ottaisi tuntemukset vakavasti ja löytäisi niihin selitystä, miksei lievitystäkin.
Me täällä istumme kumpainenkin omien koneidemme ääressä ja teemme töitämme. Onneksi olen suorastaan innostunut artikkelista, joka on jo viimeistelyvaiheessa refereeltä tulleena. Kaisa kirjoittaa myös koko ajan. Silti tunnelma on aika tiivis ja pienilläkin asioilla on merkitystä. Se on herkkyyttä jännityksen alla.
On tullut neljä kuukautta täyteen siitä, kun kuulin syöpäennusteeni olevan erittäin vakava. Siitä kun kuulin olevani syöpäpotilas, on kulunut jo 11 kuukautta. Omasta mielestäni olen hallinnut hermoni hyvin tai ainakin kohtalaisesti. Tietenkin olin loka- marraskuussa melkoisessa shokissa ja niitä tuntoja purin silloin tälle palstalle melkoisesti. Nyt olen elellyt pari kuukautta aika rauhassa, sairautta liikoja miettimättä. Vasta tällä viikolla mieli on ollut herkempi. Kiitos jokaiselle, joka on ymmärtänyt tämän viikon erityislaadun ja sen myös ilmaissut.
