Rooleja ja määrityksiä

Lauantaina imuroin ja lähden kauppaan. Sillä välin Kaisa muun lomassa laittaa lupauksensa mukaan kaikki sairauspaperit mappiin. Nolottaa aika lailla, kun urologian klinikan syöpätautien klinikalle lähettämässä lähetteessä sanotaankin, että hormonihoidon kestettyä kolme kuukautta aloitetaan sädehoito. Olen ollut väärinkäsityksen vallassa, vaikka tieto on toimitettu minulle ihan asianmukaisesti. Aika pienellä päättelyllä olisin voinut myös ymmärtää olevani edelleen urologian klinikan potilas.

Olin siis mennyt valmistautumattomana ensimmäiseen tapaamiseen syöpätautien klinikalle. Itseäni koskevia papereita en ollut kunnolla läpi lukenut.

Myyrmäen kirkossa on Luterilaisen kulttuurin säätiön Martinpäivän virsi-ilta. Luterilaisen maailmanliiton ja luterilaisten vähemmistökirkkojen tutkijana mietin tarvetta luterilaisuuden pönkittämiseen. Ekumenian näkökulman eli omien juurien syvemmän tuntemisen tarpeen ymmärrän, muita syitä vähemmän. Meidän valtauskontomme on pienehkö pohjoinen ryhmittymä. Monet korostuksemme voivat olla outoja sekä muiden kirkkokuntien että muiden luterilaisten kirkkojen edustajille. Se, samoin kuin ne korostukset, olisi hyvä tietää ja ymmärtää. Oman taustan hyvä tunteminen on paras lähtökohta toisen kohtaamiseen, sanotaan.

Kaisa puhuu virrestä ilmoittautuen edustavansa niitä, jotka eivät tule virsi-iltaan ja joille virret ovat vieraita. Tunnustautuu itse kuitenkin veisaajaksi, joka hartaasti vetää virttä tiskipöytää jynssätessään. Vanhan virren kautta Kaisa etsii ilmaisua, joka on totta tänään ja huomenna.

Luterilaisen kulttuurin hymistelelyä ja muuta falskia puhetta kirkossa kuullaan kyllin, tosin kivojakin puheita. Onneksi veisuu on jykevää. Jos tällaisessa ei päästä ymmärtävään kriittiseen erittelyyn ja itsetutkiskeluun, tapahtuma ei eroa mitenkään seurakuntailloista, joita järjestetään muutenkin.

Esiintyjien kahveilla ilahdun lämmöstä, joka leviää vanhan Matti-piispan kasvoille kohdatessamme. On monia muitakin tuttuja vuosien takaa. Olen iloinen, että minut muistetaan, mutta toki havaitsen, että kaikki ei ole kohdallaan. Tässä on monta, jotka ovat määrittäneet minut paikalleen appeni vävynä. Nyt olenkin toisen naisen kanssa. Paljon ei kysellä, pidetään seuraa vaan. En paljon kerro kuulumisista, en ainakaan omista niin kuin vaikka sairaudesta, mutta Löytyn Jaskalle kerron isän infarktista.

Taas huomaan pohtivani, miten tärkeää itselleni on se, kuinka toiset minut näkevät ja kohtaavat sekä kuinka tulen muiden silmissä määritetyksi ja roolitetuksi. Jonkun isä, jonkun poika, jonkun puoliso, jonkun esimies, jonkun alainen, jonkin tekijä, jonkin osaaja, jonkin tittelin kantaja. Koko ritirimssua ei saa koskaan. Olisi hyvä, jos omassa roolitarpeistossa olisi joku itseä niin paljon kuvaava tiivistys, että sen kanssa tulisi toimeen.

Ja kuinka paljon nyt saankaan määrityksiä: se tautinen, se syöpäläinen. Se joka ei taudiltaan kykene täystehoiseen työhön. Se joka on hankala kohdata kun on se tautikin. Se jonka elämä on muutenkin niin kamalasti muuttunut, että pitäisi kelata ihan kaikki auki. Se joka on kohta kuolemassa, on taatusti jossakin minusta kuulunut määritys. Onneksi en kuullut sitä.

Tapanilan isien illassa rooleja on vähän. Naapurin Risto on jo iltapäivällä muistuttanut tavasta mennä Dogtori-pubiin isänpäivää edeltävänä iltana. Meitä on kahdeksan ukkoa, joista tunnen etukäteen Riston ja Kimmon. Puhutaan ulkomaat ja Jokelan järkytykset. Käymme ehdotuksestani kierroksen, millainen isänpäivä on tulossa, mitä odotamme. Kimmo sanoo jälkikäteen, että rouhaisin aika intiimille alueelle. En opi illan aikana paljonkaan miesten rooleista, töistä ja perheistä, mutta sillä ei ole väliä. Siinä emme ole rooleinemme. Olemme tapanilalaisia isiä yhdessä odottamassa isänpäivää.

Isänpäivän tekevät Anni, Maiju ja Erkka, joka tulee ensimmäistä kertaa Lindan kanssa. Tuovat komean kukan ja valokuvan viime kesältä. Siinä kaameissa mökkirömppeissä marjanpoimurit käsissä olemme lähdössä mustikkaan, isäkin hymyilevänä rivissä. Iloa tuottava kuva. Tuhdin aterian lomassa puhumme lasten töistä ja opiskeluista, tulevista Matin ja Erkan synttäreistä, joulusta ja viattomien lasten päivästä sekä niiden käytännöllisyyksistä. Erkan ja Lindan lähdettyä soitetaan isälle Tampereelle, vaikka Anni on soittanut jo aiemmin.