Välitön reaktio

Kaksi lääkäriä peräkkäin. Polvilääkäri sanoo, että vikaa on kierukassa ja rustoissa, mutta tarkempi diagnoosi tehdään magneettikuvauksella. Hän arvelee, että hoidettavia ongelmia on enemmän kuin yksi. Polvi vaikuttaa liian kipeältä siihen, että kyseessä olisi tavallinen kierukkavaiva. Kun kerron lääkärille, että tarvitsisin kivuttoman polven voidakseni liikkua alkavien syöpähoitojen aikaan, hän näyttää herkistyvän kuuntelemaan. Tuntuu hyvältä, uskon kohdanneeni harvinaisen tapauksen, inhimillisen lääkärin. Vaikutelma vahvistuu, kun hän kommentoi potilastiedoistani löytyviä PSA-lukuja. Lääkäri antaa minulle luvan ohittaa jonot, jos aikoja ei löydy.

Haen Kaisan Pasilan asemalta. Kaisa voi silminnähden huonosti. Yritämme saada ymmärrystä toisiltamme hermostukseemme ja kireyteemme. Itse sanon, että tunteen ja järjen turvallinen keskialue on minulta nyt hukassa. Vaihtoehtoina ovat vain tunneskaalan ääripäät, joko luhistumisen tai täydellisen ulkopuolisuuden viisiprosenttiset.

Oman mielen sekamelskaan saan selkeyttä kertomalla puhelusta isän kanssa. Isällä on parempi päivä. Isän kanssa olemme puhuneet minun hoidoistani ja pohtineet sairaan identiteettiä, johon kuuluu vaivojen tarkkailu. Käsitän niin, että isän rintakivut johtuvat infarktista. Ahtautuneet suonet eivät ole kipeät, ehkä ei kasvain keuhkoissakaan, vaan kivut kertovat infarktin aiheuttamista vaurioista sydämessä. Niihin hän syö nitroa ja muita lääkkeitä. Vaikka syvää elpymistä entiselleen ei olisikaan odotettavissa, infarktista toipuminen on jo käynnissä.

Meilahden parkkipaikat ovat täynnä. Onnun Kaisan tukemana pitkän matkan ja tulemme vähän myöhässä. Tyttölääkäri ottaa meidät heti sisään. Kaisa aavistelee hänen ihmettelevän, miksi puoliso on otettu mukaan, eihän tässä mitään kummaa. Käynnin tarkoitus on rintoihin annettava sädehoito. Lääkäri kysyy myös tautihistoriastani. Kaikki muu menee läpi ja ohi, mutta ESBL saa huomiota. Kun aikanaan päästään kultajyvien upottamiseen ja muihin ihon lävistäviin toimenpiteisiin, olen taas erityispotilas. ESBL on yhtä pelätty sairaalabakteeri kuin kuuluisampi serkkunsa MRSA, lääkäri sanoo.

Tajuamme joka tapauksessa, että olemme ymmärtäneet hoitojen aikataulun väärin. Emme ole missään hoitoneuvottelussa. Nyt aloitetaan lääkehoito ja vasta noin kolmen kuukauden päästä seitsemän viikon mittainen sädetyskuuri. Kutsu siihen tulee postissa ja se otetaan sellaisena kuin annetaan. Silloin pitää sitoutua olemaan paikalla joka arkipäivä. Sitä ennen voi tehdä mitä haluaa ja on ihan työkykyinen.

Päässäni humisee eikä ihme. Olen varautunut olemaan marraskuussa alkavan sädehoidon takia totaalisella tai osittaisella sairauslomalla yli vuodenvaihteen, ehkä helmikuulle asti. Nyt olenkin vastuussa kaikesta sellaisesta, jolle olen jätellyt helliä hyvästejä. Muutaman peruutuksen olen tehnyt turhan takia ja viattomuuksissani, hyvää tarkoittaen. Tammikuun lomankin aikaistaminen lokakuiseksi Nizzan-matkaksi oli tavallaan turhaa, mutta sitä en kadu.

Työasioiden jälkeen mieleen tulvahtaa ajatus isästä. Lähikuukausina ei ole matkustusrajoituksia. Voin käydä Tampereella hoitojen estämättä. Se tuntuu hyvältä.

Lääkäri selittää, että hormonihoito tähtää eturauhasen pienentämiseen ja testosteronin vaikutuksen vähentämiseen. Syövän kannalta pillerien on osoitettu olevan yhtä tehokas hoitomuoto kuin perinteisten pistosten, joilla testosteronin tuotanto lopetetaan kokonaan. Sivuvaikutukset eivät ole niin dramaattiset kuin vanhoilla kastraatiohoidoilla mutta eivät aivan olemattomat. Rintoihin annetaan sädeannos, koska lääke kasvattaa niitä. Säteiden on todettu pienentävän kasvua. Lääke nostaa ruokahalua, ja uudet kilot asettuvat vartalolle naisellisesti, lääkäri sanoo. Polven pitäisi olla kunnossa, jotta liikkumalla voisi kamppailla tuollaista kehitystä vastaan. Liikuntaa haittaa myös odotettavissa oleva lihasheikkous, joka tosin on usein hyvin lievää. Yöuni ei ole lääkkeen vaikutuksesta entisen kaltainen. Odotettavissa on yöhikoilua ja kuumia aaltoja.

Keskustelu lääkärin kanssa on melko sekavaa. Dispositiota ei ole. Lähtiessä yritän kysyä, keneen otan yhteyttä, jos jotakin sattuisi ilmenemään. Kuulen olevani urologian klinikan potilas. Syöpätautien klinikka toteuttaa vain urologien tilaamaa hoitoa.

Taas tämä pompottelu. Ihan niin kuin isällä. Kukaan ei ota vastuuta. Kukaan ei halua tietää kokonaistilannetta. Kaisa kysyy vielä erikseen lääkärin nimen, vaikka se on nähtävissä hänen nimilapustaan. Luulen hänen haluavan kuulla ääneen sanottuna sen lääkärin nimen, joka ei halua itseensä otettavan yhteyttä. Ehkä lääkäri ei edes tajua, miten kummalliselta tämä näyttää. Vastuu tilanteesta ja sen arviosta näyttää olevan potilaalla.

Saan sädeannokset rintoihini. Kaisa istuu käytävällä. Kiihdyksissä palaan ensimmäisestä kohtaamisestani lineaarikiihdyttimen kanssa. Röntgenhoitaja on antanut minulle puhelinnumeron, johon pitää ehdottomasti soittaa, jos vuodenvaihteeseen mennessä en ole saanut kutsukirjettä sädehoitoihin. Jonot ovat kuulemma niin pitkät, että pitää olla itse aktiivinen. Miten aktiivisia voivat olla ne, jotka eivät siihen kykene?

Sanon ääneen, että valitsemani hoitomuoto taitaa hidasotteisuudessaan olla kovanaamojen laji. Ymmärrän paremmin leikkaukseen menijöitä. Leikkauksessa syöpä otetaan tai yritetään ottaa kerralla pois. Minä puolestani rupean taistelemaan aggressiivista tautiani vastaan yhdellä pienellä tabletilla päivässä. Vaikka se auttaa lähes kaikissa tapauksissa, ilkeimmät eturauhassyöpäsolukot oppivat kiertotien ja jatkavat kasvamistaan ilman miessukuhormoniakin.

PSA:ta tarkkaillaan, mutta vasta tammikuussa. Lääkkeen pitäisi laskea se jo varsin alas. Ennen tammikuuta ei tapahdu kuitenkaan mitään, ei yhtikäs mitään. Onneksi on tämä blogi. Ihan kaikille ei tarvitse selittää mitä kuuluu. Olen onnellinen jokaisesta joka sanoo: olen lukenut, tiedän mitä olet kirjoittanut.

Mieli on ontto ja puheet pikkuisen hölmöjä ja sekavia kun ajelemme kotiin. Poikkeamme kauppaan ja päätämme tehdä hyvää ruokaa.