Tietämisiä

Töissä en ole kertonut tautiuutisia mitenkään systemaattisesti. Esimiehille ja lähimmille työtovereille olen selostanut asiaa diagnoosivaiheessa ja jotakin muuta myöhemmin. Olen vastannut aika karusti kuulumiskyselyihin, myös kauhistuttanut jonkun, jolla ei ollut aavistustakaan. Yhdessä kokouksessa tokaisin hieman ahdistuneesti pärjäämisestä "tämän kirotun syöpäni kanssa", mikä herätti anteeksi en tiennyt -reaktion.

Maanantaina menen työpaikkakokoukseen vähän myöhässä, kun loka-auto on estänyt auton parkkeerauksen pihaan. Tukka räntäsateesta märkänä astun huoneeseen ja luulen tuntevani pienen kohahduksen, kun kaikki katsovat samanaikaisesti minuun. Noista paristakymmenestä ehkä puolen tusinan tiedän tietävän tilanteestani, mutta nyt tulee sellainen olo, että kaikki tietävät. Kukaan ei kuitenkaan sano mitään. Klenkkaan kokouksesta työhuoneeseeni. Muistan kuulleeni edellisellä viikolla yhden työtoverini puolisolta, että sairastumiseni ja blogini kyllä tiedetään.

Isä on ollut lääkärissä. Lääkärin mukaan toipuminen infarktista sujuu hyvin. Pitkävaikutteisesta nitrosta, siitä joka väsyttää, voidaan ehkä luopua jo ensi maanantain keuhkotutkimuksen jälkeen. Hyvä uutinen on se, että nyt tuo tutkimus voidaan tehdä. Pallolaajennuskin on ehkä mahdollinen, ymmärrän viestin. Isä on iloinen Marin, Heikin ja poikien isänpäiväkäynnistä. Juho ja Jaakko ovat siivonneet pihan talvikuntoon.

Minulle isä sanoo yhden asian, muita tärkeämmän: Kauniisti se Kaisa sinusta kirjoittaa.

Isää kuunnellessa ymmärrän jälleen, kuinka hyviä tietoja on parempi kuulla kuin huonoja. Oikein hyvät, sellaiset kuin odottamattomat menestykset tai kaiken hyvän samaan laariin satamiset ovat tietenkin sietämättömiä. Mutta paljon mieluummin kuin raportoin alakulosta ja huolesta kerron isälle, kuinka iloiselta ja pirteältä hän vaikuttaa.

Vastailen vanhoilta kavereilta tuleviin tervehdyksiin ja yhteydenottoihin pikku hiljaa. Juuson kanssa yksi teema on ollut juuri se, miten sairaus voi ruveta dominoimaan tapaa kuinka minut määritetään ja kohdataan. Helpointa on sivuuttaa ikävä asia kokonaan ja se käy helpoimmin sivuuttamalla minut. Voi tulla melkoinen riesa tästä sairastamisesta, jos sairauden sävyttämää elämää kovin pitkästi annetaan.

Tilaustutkimukset ovat yksikkömme tulosvaatimuksissa taas korkeammalla kuin vähän aikaa sitten. Ensi vuoden budjettiin minulle on merkitty melkoiset paineet. Tämä on kirkkaana mielessä, sillä tänään aloitan tutkimussitoumuksen mukaisen uuden työn. Kun kerron Tampereen seurakuntien nuorisotyön historiaprojektista Hannalle ja Jaakolle, joiden luona vietämme kivan illan, Jaakko antaa heti kirjalle nimen: Mikko kuuluu nuorten kirkkovaltuustoon. Terveisiä vaan Jukka Leppilammelle.

Kaisa on illan poissa. Vasta myöhään käymme läpi loppuvuoden kalenterimenot, mitä on luvattu ja sovittu, minne kutsuttu, minne mennään jos mitään kummaa ei ilmene. Meillä on halua normalisoida tilannetta ja elää tätä elämää vähän niin kuin sairautta ei olisikaan. Silti se on.